Tuorein sisältö

Past Lives

Ensi-ilta: 03.06.2024
Genre: Draama
Ikäraja: 3
Jari Tapani Peltonen

16.06.2024 klo 18.00 | Luettu: 1091 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kuusi minuuttia, 29 sekuntia.

Past Lives on romanttinen draama, joka kisasi parhaan elokuvan Oscarista ja käsikirjoitus-Oscarista. Päähenkilöt ovat luokkakavereita Etelä-Koreassa. 12-vuotiaina he kokevat leikkitreffit. Valvovien vanhempien arkinen huomio on se, että pari on söpö, mutta toinen perhe muuttaa Kanadaan. Jo aloituskohtaus vihjaa, että vanha suola tulee janottamaan vuosikymmenien ajan, vaikka on muuta elämää.

Vaikka ja koska tuo on vähäeleistä, elin unelmaa: valmistauduin haistelemaan juhlitun sisällön esiin silmien ja huulten supistuvista kulmista...! Kohdassa 6:29:


Tämä onkin tätä sotaa, josta yksi selviää: taiteesta kertovaa taidetta suoltava Human Centipede tai allekirjoittanut. Sunzin oppeja hyödyntäen pysäytin leffan ja opiskelin perusteet kuten sen, että ensi kertaa ohjaava nepotismivauva hyödyntää löyhästi elämäänsä. Suostun pudottamaan saippuan vain kerran per vankila.

Taiteilija päähenkilönä surmaa odotukset eli hyvän tahdon, koska on ilmeistä, että kertoja pitää kiinnostavana itseään, vaikka tiedämme, että hän pitää kiinnostavana itseään. Vielä absurdimpi luuppi on se, että nämä "henkilökohtaiset avautumiset" ovat niin geneerisiä, että on mahdotonta kirjoittaa satoja erilaisia arvosteluja näistä avautumatta henkilökohtaisesti.

6:30. Pennut pitelevät toisiaan käsistä. Siinä onkin muisteltavaa loppuiäksi. Oliko tämä avautumista vai Oscar-tason luovuutta? Itse aloittaisin tällaisen siten, että tyttö ja poika tekevät ryhmätyötä niin mallikkaasti, että kolmas osapuoli vitsailee, että poika on tossun alla, jolloin tytön aurinkoinen hymy jättää pojalle pysyvän muistijäljen. Monta Oscaria heruisi? Siis fiktiivisessä tilanteessa, jossa faijani olisi Kaurismäki, ja mieluummin hyväksyisin julisteen, jossa päähenkilöni istuvat elokuvateatterissa, kuin hirttäisin itseni?

Jos näemme vähäeleisyydessä vivahteita kuten karhunvatukkamaisuutta ja keskitanniinisuutta, muttemme näe loputtomia mahdollisuuksia kuten mainitsemisen arvoisia kohtauksia, joilla taiteesta itseasiassa voi tehdä itsensä näköistä, niin sehän on puhdas ominaisuus, että rakastavaisten side on näin löyhä. Ihastellaan, kun parikymppiset versiot hakevat kontaktia pätkivän videoyhteyden keinoin. Tosirakkautta? Kriitikko tuskin edes tykkää leffoista vaatiessaan niiltä HFR 3D:tä.

Lapsuuden siteestä tarjotaan kokonainen lause lisää konkretiaa. Tiedossa on vartti moitteetonta, herkästi näyteltyä mökötystä parinmuodostukseen ja kotimaan kaipuuseen liittyen. Kolmiodraamojen pää-äänenkannattaja en ole, mutta piristäähän vetelä sellainen tätä, kun kyse on enimmän aikaa sopusuhtaisista pahvilätkistä, jotka kävelevät mietteliäinä ohi omenan ja vaasin, jotka taidemaalari aikoo ikuistaa. Löyhästi mytologista tunnelmaa suusanallisesti maalaileva avainkohtaus, johon heti alussa viitataan, alleviivaa, että aineksia on korkeintaan lyhytelokuvaan.

Maalauksellisuudessa itsessään ei ole vikaa, eikä sillä ole kiinteää merkitystä, tekevätkö fiktiiviset taiteilijat taidetta silmiemme edessä, mutta tällä sisäsiittoisella kombolla ei ole ravintoarvoa. Suhtauduin hahmoihin pääosin empaattisesti, mutta jos heitä pohtii suppeita virallisia alleviivauksia pidemmälle syvemmän sanoman toivossa, lähdemme siitä, että naispäähenkilö on tylsän, narsistisen ohjaajan avatar. Anna minulle läski kalastaja, joka vilkaisee vanhaa valokuvaa synkkänä ja myrskyisenä yönä, niin väitän ymmärtäneeni jotakin syvällisempää rakkaudesta, esittipä kuva miestä, naista tai siikaa.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Unfrosted... DogMan... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova