Tuorein sisältö

Destiny 2: The Final Shape

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-3
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Bungie Studios
Julkaisija: Bungie
Julkaisupäivä: 06.06.2023
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

10.06.2024 klo 21.56 | Luettu: 1286 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Päättyykö Destiny 2:n tarina kelvollisesti?
Huhujen mukaan The Final Shape on Destiny 2:n päätös, ja mikäli näin on, rehellinen ja tippaakaan liioittelematon reaktioni on ”hyvä niin”. Bungien kehitystiimi on jo jokunen vuosi sitten ajautunut jonkinlaiseen kummalliseen taantumatilaan, jossa Destiny 2:n ja sen lisälevyjen tarina pyörii jatkuvasti sekavammin ja kliseisemmin samaa pientä piiriä. Tässä kohtaa täysi pöydän putsaus ja uusi aloitus tuntuu todella hyvältä ratkaisulta.


Mutta toki ennen pöydän puhdistamista jonkun täytyy vielä ottaa haarukka käteensä ja syödä The Final Shape. Lightfallin jälkeen odotukseni eivät olleet toki kovin korkealla, mutta Bungie on ennenkin onnistunut alittamaan matalat odotukset, joten tämä matsi voi vielä kääntyä kumpaan suuntaan tahansa!

Tähtäin eeppisessä


Otetaan alkuun ne huonot uutiset: The Final Shapen tarina on kehno. Bungie on yrittänyt tavoitella eeppistä finaalia, jossa vuosien varrella kuolleet tutut nimet palaavat haudan takaa mukaan taisteluun ja pelaaja yhdessä liittolaistensa kanssa kokee liikuttavia ja voimakkaita hetkiä. Jalo tavoite, mutta valitettavasti kirjoittajien taito ja pelinkehityksen realiteetit ovat tulleet vastaan kampittamaan koko homman.


The Final Shapea pelatessani pohdin usein, että Bungien tyyppien kannattaisi lopettaa pelien kehittäminen ja ryhtyä vaikka tekemään elokuvia tai sarjakuvia, koska selvästi heidän tarinallinen visionsa on pahasti ristiriidassa sen kanssa, että ihmisten täytyisi pelatakin näitä helvatun pelejä. Pelin varsinainen perustarina on hyvin kliseinen ja kankeasti kerrottu, mutta ei siinä määrin, että se paistaisi erityisesti silmään lukemattomien muiden kliseisten ja kankeiden ”eeppisten” sotapelien joukosta.

Okei, se käytännön tarinankerronta on välillä valitettavan pliisua, koska budjetti ei selvästikään riittänyt kuin muutamaan kunnon välianimaatioon, joten ne loput huippuhetket koetaan sitten mitättömän vähän animoitujen 2D-kuvien välityksellä. Dialogi on usein sellaista tasoa, että sille ei voi kuin nauraa ja tunnen oikeasti sääliä niitä ammattinäyttelijöitä kohtaan, jotka joutuvat vakavalla naamalla latomaan tiskiin ”Guardian… olet… olet jotenkin… onnistunut yhdistämään valon ja varjon, mutta en tiedä, miten!”-tason tuubaa, mutta minkäs teet.


Ne suuret ongelmani alkavat siitä, että joku Bungiella kuvittelee, että ”eeppinen” ja ”hemmetin rasittava” ovat synonyymejä. Miltei jokaisen tehtävän lopussa – ja välillä myös pari kertaa niiden aikana – pelaajan eteen heitetään ”eeppinen” pomotaistelu, jossa pomon suojakilvet täytyy laskea tekemällä puoli tusinaa erilaista, kerrasta toiseen identtistä vaihetta. Sitten voi vahingoittaa pomoa hetken, ennen kuin suojakilvet palautuvat ja operaatio toistetaan kerran tai pari. Ei mitään variaatioita, ei mitään kiinnostavia muutoksia. Teit tämän operaation, nyt saat tehdä sen uudelleen.

Tietenkin nämä kaikki kohtaukset ovat myös kerrasta poikki -taisteluita, eli jos henki lähtee vaikka siellä 15 minuutin kohdalla, koko roska täytyy aloittaa alusta. Destiny 2:n perustyyliin peli ei osaa läheskään aina mitenkään selkeästi ohjeistaa, mitä näissä taisteluissa täytyy edes tehdä, ja myös Destiny 2:n perustyyliin skriptaus bugaa vähän väliä niin pahasti, että vaikka keksisi sen oikean ratkaisun, se ei vain toimi. Ja sitten aloitetaan alusta.


Tämä on aivan valtava harmi, sillä kun puhutaan pelituntumasta, Destiny 2 on yhä täyttä rautaa. Räiskintä tuntuu todella hyvältä, ja suuri osa pelillisestä sisällöstäkin on tällä kertaa ihan asiallista. Mukaan on saatu jopa pari uutta vihollista, näyttäviä maisemia ja hyvää rytmitystä. Koska kukaan tiimissä ei ole tajunnut, että joskus vähempi on parempi, pomomatsien sinänsä ihan hauskat ideat vesittyvät tehokkaasti. Pomomatsit muuttuvat tympeäksi toistoksi, ja kun samoja muutamia mekanismeja vielä kierrätetään tehtävästä toiseen, ei ole mikään ihme, että ne alkavat maistua pian puulta.

Prismaattista menoa


Eeppisen tarinan ohella The Final Shape lisää peliin tietenkin myös pelillistä sisältöä. Merkittävin juttu on uusi prismaattinen kykypuu, joka antaa jokaisen Guardian-luokan yhdistellä vanhojen kykypuiden ominaisuuksia sangen vapaasti toisiinsa. Jos haluaa vaikka Warlockillaan heitellä tulisia vasaroita super-kykynään, mutta ottaisi mielummin kranaatit vaikka void-kykypuusta ja lähitaisteluhyökkäykset viime lisälevyn strand-puusta, kukaan ei ole sitä estämässä. Mukaan on tungettu myös uusia, kampanjan myötä avattavia pieniä tuunauksia, jotka voivat vaikka lisätä Warlockin parannusympyrään jatkuvasti vihollisia tykittävän kranaatinheittimen.


Idea on hauska, ja nostan Bungielle myös hattua siitä, että kerrankin pelaajalle annetaan nopeasti edes kohtalainen osa uuden kykypuun jutuista, jotta niiden kanssa saa leikkiä jo kampanjan aikana. Prismaattisella puulla on myös toinen puoliskonsa, sillä perinteiseen tyyliin valtaosa The Final Shapen vihollisista on niitä turhankin tuttuja aiempien lisälevyjen vihollisia pienillä tuunauksilla varustettuna. Se tämän kertainen tuunaus on kuitenkin hyvin pliisu. Osa vihollisista on myös prismaattisia, mikä tarkoittaa vain, että ne ovat täysin haavoittumattomia, ellei niitä ensin haavoita omilla prismaattisilla kyvyillään.

Tässä ideassa olisi voinut olla potentiaalia, sillä prismaattisia kykyjä ladataan tekemällä vihollisiin vahinkoa sekä valoa että varjoa edustavilla erilaisilla hyökkäyksillä ja aseilla. Kun molemmat mittarit ovat täynnä, voi nousta seuraavalle olemisen tasolle ja aktivoida prismaattiset kykynsä. Olisi voinut olla ihan hauskaa yrittää ladata mittaria täyteen, jotta voisi sitten kellistää prismaattiset viholliset, mutta jostain syystä (mahdollisesti, koska pelitestit saattoivat osoittaa, että tämä ei ollut sittenkään kovin hauskaa) Bungie on lätkäissyt taistelukentälle pinkkejä lähteitä, joissa seisomalla voi ladata prismaattisen mittarinsa sekunnissa. Tällainen lähde on lähettyvillä aina, kun vastaan tulee prismaattisia vihollisia, joten niiden koko olemassaolo kutistuu yksinkertaiseksi ”jaa, taas tuommoinen, käynpä seisomassa sekunnin tuolla sivussa”-toistoksi. Kun suuri osa kampanjasta tuntuu jo muutenkin samojen parin idean toistolta, tämä ei varsinaisesti auta asioita.

Mutta ei se vielä tähän lopu!


Kuten Destiny 2 -pelurit tietävät, se varsinainen tarinatila ei koskaan kerro koko tarinaa. Ei nytkään. Parin illan mittaisen tarinatilan jälkeen se äärimmäinen loppuratkaisu on nähtävissä vain, jos käy läpäisemässä Destiny 2:n uusimman raidin. En pidä tästä pätkääkään, koska raidit ovat miltei kaikissa peleissä kasuaalipelaajien tavoittamattomissa. Niin nytkin, sillä tiettävästi se Final Shapen raidi on vielä normaalia vaikeampi, joten jos ei satu olemaan omistautuneessa ja asiansa osaavassa vakioporukassa, loppuratkaisu jää näkemättä.


Näki loppuratkaisua tai ei, Destiny 2:n tarina ei muutenkaan pääty aivan vielä. Perinteiseen tyyliin Bungie on jo luvannut kolme neljän kuukauden mittaista ”episodia”, jotka jatkavat tarinaa ja korvaavat aiemmin pelin hengityskoneena toimineet kaudet.

Rehellisesti sanoen omat fiilikseni The Final Shapen suhteen ovat siinä määrin ristiriitaiset, että tarinan jatko ei juuri kiinnosta. Se on todettava, että kyseessä ei ole sellainen totaalinen pannukakku, joka lautasillemme lätkäistiin parin aiemman lisärin muodossa. Se tärkein juttu, eli pelillinen sisältö, on tällä kertaa enimmäkseen kunnossa. Uudet prismaattiset kykypuut ovat myös hauska idea, vaikka tarinatila ei otakaan niistä läheskään kaikkea irti. Mutta ehkä ne myöhemmät episodit ottavat? Samalla Destiny 2:n tarina on hypännyt raiteiltaan niin totaalisesti, että pitkät paasaukset parakausaalisista voimista ja ”hahaa, en kerro, miksi teen näin typerältä tuntuvan tempun, vaan jätän sen teidän arvuuteltavaksenne!”-tason juonenkäänteet (jälleen miltei suora lainaus The Final Shapesta) työntävät minua aktiivisesti pois pelin parista.


Tässä sitä siis ollaan. The Final Shape ei tarjoile sitä kurssinkorjausta, jota Destiny 2 on mielestäni kaivannut jo vuosien ajan, eikä myöskään – mielestäni – päätä sen tarinaa tyydyttävästi, mutta toisaalta se ei myöskään tunnu avokämmenen iskulta poskelle, kuten viimeksi. Joten jee, tiimi?

V2.fi | Miikka Lehtonen

Destiny 2: The Final Shape (Tietokonepelit)

Kehno tarina, mutta enimmäkseen kohtalaista räiskintää. Kaipaisi parempaa rytmitystä.
  • Prismaattiset kykypuut ovat hauska uudistus
  • Prismaattisia kykypuita saa jopa käyttää miltei koko tarinatilan ajan
  • Uusi vihollisrotu!
  • Älyttömän kauniita maisemia
  • Tehtäväsuunnittelu on usein mukavan lennokasta ja kekseliästä
  • Räiskintä tuntuu yhä todella hyvältä
  • Tarina jää taas kesken, ellei ole raid-pelaaja
  • Tarina on tylsä ja kliseinen
  • Resurssit eivät selvästi riittäneet tarinan kertomiseen kunnolla
  • ”Eeppiset” pomotaistelut syövät välillä miestä
  • Saman parin pelimekaniikan kierrätystä tehtävästä toiseen
  • Skriptaus tökkii vähän väliä ja pelaajan ohjeistus on muutenkin kehnoa
< Top Spin 2K25... Taxi Life: A City Dr... >

Keskustelut (1 viestiä)

D2pelaaja

12.06.2024 klo 22.49

Tarinan saa nyt pelattua loppuun koska viimeinen tehtävä aukesi kaikille pelaajille kun ensimmäinen tiimi pääsi uuden raidin läpi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova